Sudenmorsian on Aino Kallaksen vuonna 1928 ilmestynyt teos, joka pohjautuu ikivanhalle kansankertomukselle ihmissusista, kielletystä intohimosta ja suuresta, mutta lopulta kuolemaan johtavasta hurmoksesta. Teoksen vanhahtava kieli sekä houkuttelee että hämmästyttää, mutta loppujen lopuksi tarinan sisäistäminen ja ymmärtäminen on koukeroivan kerronnan ansiosta tavallista helpompaa.
Sudenmorsiamessa metsänvartija Priidik rakastuu kauniiseen ja ulkoapäin täysin hyveelliseen naiseen, jonka epäilyttäviä merkkejä - noidille ominaisia liekinpunaisia hiuksia ja luomia - mies ei suostu huomaamaan. Priidik ja Aalo menevät naimisiin, saavat lapsen ja elävät hyveellistä elämää, kunnes Aalo kuulee sudensielujen kutsun ja alkaa kaipaamaan suolle vapaiden susien joukkoon. Niin Aalosta tulee sudenmorsian, ihmissusi.
Sudenmorsiamessa itse tarina ei ole etualalla, vaan tunnelmia pyritään luomaan kuvailevalla kirjoitustyylillä ja vanhahtavilla sanavalinnoilla. Kaikista näkyvin vanhahtavan kirjoitustyylin piirre teoksessa on lauserakenne, joka eroaa merkittävästi nykyaikaisesta rakenteesta. Teoksen tyyli vie lukijan satoja vuosia ajassa taaksepäin Suomeen, jossa ihmiset vielä uskoivat demoneihin, Saatanaan ja Jumaliin.
Niin hänen jalkainsa jäntereitä ja kylkiensä lihaksia jännitti uusi, väkevä voima, niin ettei mikään välimaa ollut hänelle liian pitkä, vaan hän kepiästi ylitse suohautojen ynnä kaatuneiden metsänpuitten hyppäsi, ja hänen juoksussansa oli vinha vauhti, niinkuin länsituulen.
Erityisintä Sudenmorsiamessa on kaunis runollinen kerronta, joka saa traagisimmatkin tapahtumat kuulostamaan mystisiltä ja kauniilta. Vaikka kirjan tarina ei ollut paras tai jännittävin lukemani, se jää mieleeni kummittelemaan taatusti moniksi vuosiksi eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti