Aino Kallas - Sudenmorsian

"Metsään sinä menit, metsän viemä ja metsän vihitty olet, ja metsästä lapsesikin etseit, Sudenmorsian!"

Sudenmorsian on Aino Kallaksen vuonna 1928 ilmestynyt teos, joka pohjautuu ikivanhalle kansankertomukselle ihmissusista, kielletystä intohimosta ja suuresta, mutta lopulta kuolemaan johtavasta hurmoksesta. Teoksen vanhahtava kieli sekä houkuttelee että hämmästyttää, mutta loppujen lopuksi tarinan sisäistäminen ja ymmärtäminen on koukeroivan kerronnan ansiosta tavallista helpompaa.

Sudenmorsiamessa metsänvartija Priidik rakastuu kauniiseen ja ulkoapäin täysin hyveelliseen naiseen, jonka epäilyttäviä merkkejä - noidille ominaisia liekinpunaisia hiuksia ja luomia - mies ei suostu huomaamaan. Priidik ja Aalo menevät naimisiin, saavat lapsen ja elävät hyveellistä elämää, kunnes Aalo kuulee sudensielujen kutsun ja alkaa kaipaamaan suolle vapaiden susien joukkoon. Niin Aalosta tulee sudenmorsian, ihmissusi.

Sudenmorsiamessa itse tarina ei ole etualalla, vaan tunnelmia pyritään luomaan kuvailevalla kirjoitustyylillä ja vanhahtavilla sanavalinnoilla. Kaikista näkyvin vanhahtavan kirjoitustyylin piirre teoksessa on lauserakenne, joka eroaa merkittävästi nykyaikaisesta rakenteesta. Teoksen tyyli vie lukijan satoja vuosia ajassa taaksepäin Suomeen, jossa ihmiset vielä uskoivat demoneihin, Saatanaan ja Jumaliin.

Niin hänen jalkainsa jäntereitä ja kylkiensä lihaksia jännitti uusi, väkevä voima, niin ettei mikään välimaa ollut hänelle liian pitkä, vaan hän kepiästi ylitse suohautojen ynnä kaatuneiden metsänpuitten hyppäsi, ja hänen juoksussansa oli vinha vauhti, niinkuin länsituulen.

Erityisintä Sudenmorsiamessa on kaunis runollinen kerronta, joka saa traagisimmatkin tapahtumat kuulostamaan mystisiltä ja kauniilta. Vaikka kirjan tarina ei ollut paras tai jännittävin lukemani, se jää mieleeni kummittelemaan taatusti moniksi vuosiksi eteenpäin.

Timo Mukka - Tabu

Timo Mukan teos Tabu on täynnä piilotettuja tabuja, asioita joista ei haluta puhua, vaikka niistä tiedettäisiinkin. Romaani koostuu kahdesta erillisestä tarinasta, joista ensimmäisessä seurataan nuoren Milka-tytön suhdetta häntä reilusti vanhemaan mieheen Ojaseen. Sekä tytön että hänen äitinsä elämä järkkyy, kun äiti huomaa Milkan odottavan lasta Ojaselle, johon hän itsekin on rakastunut. Ojanen lähtee kylästä mitään sanomatta ja jättää huutavan aukon sekä äidin että tyttären sydämiin.

Ensimmäisen tarinan ehkä vähäpätöisin ja toisaalta selvin tabu on Milkan isän kuolema. Isästä puhutaan muutaman kerran koko tarinan aikana kuolinsyytä kertaakaan mainitsematta. Kenties isä on kuollut niin ikävällä tai häpeällisellä tavalla, ettei siitä haluta puhua edes perheen kesken. Tärkein tabu tarinassa on avioliiton ulkopuolinen raskaus ja seksuaalinen kanssakäyminen alaikäisen kanssa. Vaikka kirja kuvaakin näitä tabuja realistiseen tyyliin ronskilla ja kaiken paljastavalla otteella, ihmisten suhtautuminen molempiin asioihin on piilotetun negatiivista - tai koska on kyse tabuista, voisi reaktioita kutsua turhankin neutraaleiksi.

Kun Ojanen saa tietää Milkan olevan raskaana, hän jättää sekä äidin että tytön oman onnensa nojaan. Hän siis mieluummin karkaa kuin ottaa vastuun teoistaan. Kun raskaus alkaa näkyä, Milkan äiti alkaa kärsiä henkisistä ongelmista - eikä sano raskaudesta juuta tai eitä. Milkaan rakastunut Laanilan Auno ikään kuin säikähtää huomatessaan raskauden. Vaikka kukaan ei tuomitse Milkaa, on hän tuominnut jo itse itsensä ja päättää mennä naimisiin yli kuusikymmen vuotiaan kanttorin kanssa.

Mukan teoksessa uskonto on vahvasti esillä molemmissa tarinoissa. Lisäksi kirjassa asetellaan vastakkain halu ja moraali, joista ensimmäinen on toiseen verrattuna tabu vielä nykymaailmassakin. Vaikka kirja on mieleltään synkkä, sisältää se monia ilon ja armon hetkiä. Kieli on kaunista ja kuvailevaa, ja tarina soljuu eteenpäin tasaista vauhtia. Tämä nousi heti yhdeksi suomalaisklassikoiden lempikirjoistani!

Ilmari Kianto - Ryysyrannan Jooseppi

Ilmari Kiannon köyhälistöromaani Ryysyrannan Jooseppi (1924) on realismin säväyttämä kuvaus Jooseppi Kenkkusen ja hänen perheensä köyhästä ja surkeasta elämästä Ryysyrannan torpassa Rämsärannan Petkelkylässä. Jooseppi perheineen kohtaa tarinan aikana monia ikävyyksiä aina lehmän kuolemasta uusiin lapsiin, jota ei jo muutenkin köyhään ja ahtaasen tupaan enää kaivattaisi.

Kieltolain aikaisessa Suomessa köyhä kansa ja herrat ovat kaksi erillistä sotajoukkoa. Kun herrat elelevät omaa tavarantäyteistä ja kärsimyksettömää elämäänsä, myös Jooseppi päättää olla oman elämänsä herra. Kun kunnan rahalaarista ei enää riitä tarpeeksi varoja halkotöissä ahkeroivalle Joosepille, hän alkaa valmistamaan pontikkaa kieltolaista huolimatta. Laista huolimatta pontikka näyttääkin maistuvan sekä köyhälle että rikkaalle kansalle - mikä heitä sitten loppujen lopuksi erottaa?

Ryysyrannan Joosepin elämää ja sattumuksia kuvailee ulkopuolinen tarkkailija Joosepin ja myös tämän koiran näkökulmasta. Yleisesti ottaen kertoja suhtautuu tapahtumiin myönteisesti, ja pitää Joosepin kyseenalaisia toimia hyväksyttävinä. Romaanin tekstiä värittävät puhekielisyys ja murresanat.

Ryysyrannan Joosepin tärkeimpiä aiheita ovat köyhyys sekä erot rikkaan ja köyhän välillä. Kirjassa ei tyydytä valittelemaan epäreilua kohtaloa, vaan sen sijaan selviämään jokaisesta eteen tulevasta ongelmasta köyhille luontaisella huumorintajulla. Tärkeä kritiikin kohde teoksessa on yhteiskunta, joka jättää köyhät kansalaiset täysin ilman tukea.

Humoristisesta otteestaan huolimatta Ryysyrannan Jooseppi on melko tönkkö lukupaketti soljuvampaan kirjoitustyyliin tottuneelle lukijalle. Realistisen kirjoitustavan vuoksi teoksessa jäädään usein kuvailemaan yhtä tapahtumaa liiankin pitkäksi aikaa ja turhankin tarkasti. Ryysyrannan Jooseppi on kuitenkin erinomainen valinta Suomen historiasta kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat lukea perinteistä suomalaista kirjallisuutta pieninä annoksina.

Doris Lessing - Viides lapsi

Doris Lessingin Viiden lapsi (1988) on toiveikas ja koskettava romaani, joka kertoo onnellisesta lapsiperheestä onnellisessa kodissa. Harriet ja Daniel rakastuvat palavasti, ostavat liian suuren talon ja haluavat hankkia vähintään kahdeksan lasta. Mutta mitä tapahtuu, kun perheeseen syntyy epätoivottu lapsi, viides lapsi, joka tuntuu särkevän ihmissuhteet, avioliiton ja perheen - mutta ennen kaikkea epätietoisen äidin sydämen.

Jo raskaudesta lähtien äiti Harriet haluaa tukahduttaa kipua ja tuskaa aiheuttavan lapsensa lääkkein. Viides lapsi Ben on liian äänekäs, vahva, omituinen, pelottava ja väkivaltainen, eikä kukaan muu kuin Harriet halua ymmärtää häntä. Ulkopuolisten silmin Harriet hylkää miehensä ja lapsensa - mutta Harriet on vain väärinymmärretty äiti, joka tiedostamattaankin rakastaa omaa vahvan pinnan alta heikkoa lastaan.

Doris Lessingin Viides lapsi on kirja, jota en ehkä olisi tavallisesti lainannut takakannen tekstin perusteella. Lukukokemuksen jälkeen voin kuitenkin todeta, että tämä on ollut ehkä koskaan lukemistani kirjoista koskettavin ja eniten ajatuksia herättävä. Kirjan alun onnellisen perheidyllin ja lopullisen hajonneen perheen välillä on suuri kuilu ja kontrasti, josta kuka tahansa voisi syyttää viidettä lasta. Syyttelyn sijasta kirjassa pyritään kuitenkin ymmärtämään ihmisten ja erityisesti äidin käyttäytymistä.

Viidettä lasta voi pitää todentuntuisena kertomuksena siitä, että mitä tahansa voi sattua kenelle ja koska tahansa - rikkauksista ja rakkaudesta huolimatta. Kirja ei kaunistele tai muutenkaan vääristele ihmisten ajatuksia tai tunteita, vaan tuo ne esille sellaisena kuin ne ovat. Vaikka Harriet ei voi myöntää rakkauttaan Beniä kohtaan, yksi kirjan pääteemoista on vahvin tunne koko maailmassa: äidinrakkaus.

Tässä on taas yksi kevytlukuinen, mutta kuitenkin mielenkiintoinen kirja, jonka ahmimiseen minulla meni kaikista kiireistä huolimatta vain puolikas päivä. Suosittelen kirjaa lämpimästi etenkin niille, jotka haluavat ymmärtää sairauksista kärsivien lasten äitejä, heidän tunteitaan ja sitä, miksi rakastaminen voi joskus olla vaikeaa.

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

Lähes puoli vuotta ehdin kärkkyä tätä kirjaa kirjastosta, kunnes pahoitin mieleni ja tilasin oman kopioni netistä. Odotukseni kirjan sisällöstä olivat suuria, mutta kirja osoittautui joka tapuksessa kaikkien odotusten ja 14 euron uhrauksen arvoiseksi teokseksi.

Tuomas Kyrön seitsemäs teos Mielensäpahoittaja (2012) antaa mielensäpahoittamiselle aivan uudenlaiset mittasuhteet. Kirjassa seikkailee 80-vuotias suomalaismies, jolla on vahva mielipide kaikesta aina ystävänpäivän viettämisestä moottoriteiden turhuuteen. Maailma muuttuu, mutta mielensäpahoittaja ei - miksi pitäisikään? Maailmassa tarvitaan ihmisiä, jotka tietokoneella työskentelyn sijaan kannattavat oikeita töitä tai kaupan säilöntäaineleipien sijasta syövät oikeaa ruisjuureen tehtyä leipää. 

Mielensäpahoittajaan tutustutaan vähitellen muutaman sivun mittaisissa kappaleissa, joissa mies kertoo tympääntyneensä johonkin asiaan, miksi ja mitä asialle voitaisiin tehdä. Mieleenpainuvin ehdotelma on ystävänpäivän vaihtaminen Pitäydytään omissa asioissa -päiväksi:

Minä ehdotantilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää. Lähetetään naapurille, sukulaisille, kiertäville kaupustelijoille, Volvo Markkaselle, puhelinmyyjälle ja nuorisohurjastelijoille hyvissä ajoin kortti taikka mikä sähkökirje se nykyisin on. Siinä kerrotaan ne päivät, jolloin on turha tulla koputtelemaan, eli aina. 

Mielensäpahoittaja muuttuu ensin jääräpäästä viisaaksi ja saa lopussa vielä tunteellisiakin piirteitä - sellaisia, mitä ei usein anneta miehille suomalaisissa kirjoissa. Vaikka mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä usein, monet asiat saavat raavaan miehenkin ilostumaan. 

Mielensäpahoittaja saa nykylukijan miettimään nykymaailmaa ja monien asioiden turhuutta. Se myös kasvattaa arvostusta meitä vanhempia sukupolvia kohtaan, joita saamme kiittää nykyisistä hyvistä oloistamme. Tämä kirja oli niin hyvä ja hauska, että tulen taatusti kierrättämään sen joululahjana jollekin tutulleni. Jopa isäni saattaisi kiinnostua tästä kirjasta, sillä se on niin kevyttä luettavaa, että tuntuu kuin lukisi sarjakuvia.

Salama: Juhannustanssit

Juhannustanssit on suomalaisen kirjailijan Hannu Salaman vuonna 1964 julkaisema romaani, joka julkaistaessaan sytytti "Salama-sodaksi" kutsutun ilmiön. Oikeudessa vuosina 1965-68 Salamaa syytettiin jumalanpilkasta ja joutui siksi ehdolliseen vankeuteen kolmeks kuukaudeksi. Teoksen sensuroitu painos ilmestyi vuoteen 1990 asti. Salaman muiden teoksien tavoin sanomalehdet ottivan Juhannustanssit vastaan totuudellisena ja realistisena teoksena sen riettaudesta huolimatta. Vain viisi yli neljästäkymmenestä toimittajasta suhtautui Juhannustansseihin kielteisesti.

Juhannustansseja voi pitää yhtenä Suomen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista, sillä se synnytti julkaisuaikanaan laajan keskustelun kulttuurista ja sivistyksestä. Teosta syytettiin oikeudessa jumalanpilkasta, mutta tosiasiassa arvosteltiin kirjan rivoutta. Sitä pidettiin jopa rappiollisena lukijoita kohtaan.

Juhannustanssit kertoo nimensä mukaan yhden päivän mittaisen tarinan nuorten juhannuksenvietosta. Monien henkilönäkökulmien kautta etenevä tarina on kuin kuvaus Juhannuksesta nykypäivänä: ehkä hieman viileä sää, kaikki ovat kännissä, siellä täällä tapellaan tai harrastetaan seksiä ja erilaiset onnettomuudet valvottavat viranomaisia. Jumalanpilkaksi Juhannustansseissa syytettiin kohtaa, jossa humalainen Hiltunen saarnaa jumalasta varsin pilkkaavaan sävyyn:

"Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolella Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna."

Vaikka jumalaviittaukset jatkuvat vain muutaan kappaleen verran, aiheuttivat ne aikanaan suuren määrän kritiikkiä. Arkkipiispa Martti Simojoki tuomitsi Salaman kirjan sen tavasta tarkastella Raamatun sanoja ja Jeesuksen persoonaa. Kirjaa lukiessani mietin sen saamaa palautetta ja sitä, mahtoiko Hiltusen humalatila Raamattua lainatessa lieventää vai jopa pahentaa tilannetta. Periaatteessa Hiltunen oli humalassa ja siksi puhui omituisuuksia, mutta toisaalta oliko tuona aikana soveliasta puhua humalasta ja Jumalasta samaan aikaan?

Olen lähes varma siitä, että ilmestymisaikoinaan Juhannustanssit kuului joidenkin nuorten paheelliseen iltalukemistoon. Nykypäivänä Juhannustansseja luetutetaan erityisesti kouluissa, sillä pidetäänhän sitä sentään historiansa takia vaikuttavana teoksena. Suurin osa nykynuorista ei kuitenkaan osaa arvostaa kirjaa osittain sen takia, että seksi, väkivalta ja alkoholi ovat osa arkea. Monille Juhannustanssit on hieman hajanaisesti ja hyppivästi kirjoitettu tarina tavallisesta Juhannuspäivästä - tai pahimmillaan ihan tavallisesta viikonlopusta.

Nautin Juhannustansseista täysin rinnoin. Teos oli sataprosenttisesti suomalainen ja onnistui hienosti kuvaamaan kirjoitusajan nuorten arkea. Jopa teksti on nautittavaa - sopivan rytmikästä ja paikoitellen vanhahtavaa. Juhannustanssit on vaikuttava teos, jonka suomalaisesta kirjallisuudesta kiinnostunut voi vain ahmaista.




LÄHTEET: http://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannustanssit

Emile Zola - Nana

Emile Zola (1840-1902) oli ranskalainen romaanikirjailija, jonka kuuluisimpiin ja kuohauttavimpiin romaaneihin lukeutuu vuonna 1880 ilmestynyt Nana. Romaanin päähenkilö Nana saa lyhyessä ajassa koko kaupungin - etenkin rikkaat porvarimiehet - tolaltaan. Tarinan edetessä Nanan vetovoima kasvaa, ja köyhdyttäessään lukuisia miehiä lähes magneettisella vetovoimallaan hän myös tuhoaa heidän elämänsä.

Tarinan alussa Nana on vielä viattoman oloinen nainen, joka on vasta tutustunut rikkaiden ihmisten elämäntyyliin. Romaani alkaa näytelmällä, jossa Nana, huolimatta siitä ettei osaa laulaa tai näytellä, saa miehet sekaisin paheksuttavalla roolillaan. Sivuhenkilöiden neuvojen avulla Nana pyrkii kasvattamaan seksikkyyttään saadakseen miesten päät kääntymään. Lopulta Nanasta tulee itsekäs ja ahne, eikä hän häpeä muille aiheuttamiansa ongelmia.

Kuten naturalistisella kirjallisuudella on tapana, Nanan tarina on kuvattu koruttoman yksityiskohtaisesti ja realistisesti. Realismilla on pyritty korostamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka todennäköisesti johtavat Nanan kaltaiset nuoret naiset helposti rappiolle. Emile Zolan Nana esittää muun muassa alastomuuden realistisesti kuvaamalla jokaista yksityiskohtaa aina häpykarvoista lähtien.


"Hän huojutti yhä ruumistaan, sillä muuta hän ei osannut; mutta nyt se ei yleisön mielestä ollut lainkaan rumaa, päinvastoin; herrat suuntasivat kiikarinsa häntä kohden. Hänen lopettaessaan kuplettinsa ääni teki täydellisen lakon, ja hän käsitti, ettei hän ikinä jaksaisi laulaa loppuun saakka. Hämmentymättä hän vain pyöräytti lanteitaan, joiden kaaret kuvastuivat ohuen tunikan alta, kun hän nojautui taapäin ja kohotti käsivarsiaan. Nyt alkoivat kättentaputukset. Kohta hän kääntyi poispäin ja meni näyttämön taustaa kohti, näyttäen niskaansa, jolla hänen punertavankeltaiset hiuksensa häilyivät kuin villieläimen harja; ja silloin suosionosoitukset kävivät aivan raivoisiksi."


Realistinen tyyli on usein kirjallisuudessa pitkästyttävää, eikä Emile Zolan Nana ole poikkeus. Lähes puolet kirjasta kuluu Nanan luonteen ja henkilökuvan, huoneiden, muiden ihmisten olemusten ja näytelmien esittelyyn. Nanan lisäksi kirjassa on vain muutamia henkilöhahmoja, jotka nekin ovat luonteeltaan tylsiä ja latteita. Toisaalta kirja on ainutlaatuinen lukukokemus, sillä tarinassa seurataan jollain tavalla epämiellyttävän henkilön elämää, joka näyttää jatkuvan oikeilla raiteillaan ilman häiriötekijöitä. Vasta kirjan lopussa lukijaa odottaa yllättävä juonenkäänne, jossa Nana saa ansionsa mukaan.