Sofi Oksasen esikoisteos Stalinin lehmät (2003) kertoo tarinan kahdesta naisesta, jotka molemmat ovat kietoutuneita virolaiseen taustaansa. Hieman päälle kaksikymppinen Anna on virolaistaustainen bulimikko, jonka arki kuluu laihduttaessa ja oksennellessa - sekä jälkiä peitellessä.
Tarina alkaa takaumista, joissa Anna on vasta pieni tyttö. Jo ala-asteella Anna laskee kalorit päiväkirjaan ystävänsä Irenen kanssa. Annan on vaikeaa sopeutua Suomeen; hän haluaisi pukeutua hameeseen, mutta äiti ei anna. Anna ei koskaan kerro kenellekään virolaisesta taustastaan. Lisäksi hän kärsii vanhempiensa huonosta liitosta, jossa isä pettää ja äiti ei välitä.
Kun Anna kasvaa, hän joutuu moniin vaikeuksiin taustansa ja bulimiansa kanssa. Hän ei uskalla kertoa kenellekään olevansa virolaistaustainen, ei edes poikaystävälleen. Sama juttu bulimian kanssa; kukaan ei näytä ymmärtävän Annan ongelmia, vaikka aikuinen nainen painaa vain 40 kiloa. Annan äiti huomaa ongelman vasta, kun huomaa lapsensa omituisen käytöksen ruoan kanssa.
"Olen liian laiha, jotta voisin syödä tuollaisia ruokamääriä. Ja miten selitän sen, että kahden kilon jauhopussi, joka oli täysi, kun äiti edellisen kerran pari viikkoa sitten oli käymässä, oli nyt tyhjä. Samoin kaksi kiloa sokeria, jotka hän silloin osti kaappiini, oli käytetty. Elätänkö minä jotakuta? Että minä kaikista maailman naisista olen alkanut leikkiä kotia!"
Annan suhde Hukan kanssa on epäterveellinen, sillä hän ei uskalla paljastaa itsestään asioita, joita kuitenkin haluaisi. Hukka vaatii Annalta liikaa, ja Anna luulee olevansa jollain tapaa huono, koska hän ei osaa vastata vaativiin kysymyksiin esimerkiksi omista haluistaan. Lopulta Anna törmää Tallinnan matkalla mieheen, jolle uskaltaa paljastaa taustansa, eikä mitään pahaa tapahdu. Itse asiassa Anna tuntee olevansa paljon vapaampi, kun on joku jolle kertoa.
Annalle elämä on taistelua. Hän tietää olevansa bulimikko, mutta hän ei kärsi tavallisista bulimikkojen ongelmista. Annalle elämä on taistelua, koska hän haluaa laihduttaa vielä seuraavanakin päivänä. Vaikka Annan luut olisivat kuinka hauraat, tai muut sanoisivat mitä, Anna haluaa laihduttaa - ehkä koska se on ainoa asia, joka on kuulunut Annan elämään pitkään ja muuttumattomana. Ihmiset ovat menneet, koulut ovat menneet, suhde äitiin on ollut huono - mutta laihduttaminen ei ole koskaan pettänyt häntä.
"Hauraan pitsiset luuni lepäävät mustien lakanoiden välissä, jotta ne jaksaisivat laihduttaa jälleen seuraavan päivän. On oltava, sopeuduttava ja selvittävä. 50 kiloa on selviytymist. Lääkärini mukaan olen biologinen ihme. Hormonitasapainoni ei ole häiriintynyt. Minä voin saada lapsia. Mikä vitsi. Mikä nauru."
