Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän on Antti Salokosken ja Leena Vaahteran koskettava kertomus suhteestaan Suvi Vaahteraan, Suomen suurimpaan rocktähteen. Suvi Vaahtera, rocknimeltään Summer Maple on Antti Salokosken entinen tyttöystävä ja Leena Vaahteran liian aikaisin aikuistunut tytär. Sekä Antti että Leena esittävät tärkeää osaa Suvin mielikuvituksellisessa näytelmässä, mutta huomaavat pian olevansa vain sivunäyttelijöitä, joilla ei ole tarpeeksi voimia muuttaa trategiaksi muuttuvan näytelmän kulkua.

Juoni etenee takaumien kautta. Toisin kuin useimmissa romaaneissa, takaumat ja nykyajan kuvaukset sulautuvat tiukasti yhteen. Etenkin loppuosassa nykyaika ja mennyt kuitenkin sekoittuvat - tapahtuiko tämä ennen, tällä hetkellä, vai tapahtuiko sitä ollenkaan? Takaumat tekevät tarinasta jännittävän, sillä lukija tietää nykyhetken tilanteen, mutta ei siihen johtavia muuttujia. Ajan sekoittumisesta huolimatta tarinaa oli helppo seurata. 

Kirjan henkilöhahmoihin samaistuminen on helppoa. Antti ja Leena ovat molemmat tavallisia ihmisiä, jotka sattuma on saattanut yhteen Suvin kanssa. Kirjan takakannen sanoin molemmat kerivät auki elämäänsä ja suhdettaan rakastamaansa ihmiseen, joka muuttui joksikin toiseksi. Tarina voisi siis kuvata ketä tahansa aina tavallisista pulliaisista rocktähtiin. Myös muut tarinan henkilöt ovat aitoja ihmisiä, jotka tuntevat ja ajattelevat lukijan tavoin.

Anna minun rakastaa enemmän on teos, jota on pakko lukea odottavaisin mielin. Mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Siitä syystä kirja sopii myös meille kärsimättömille lukijoille, jotka haluamme lukea merkittävistä tapahtumista ja ajatuksista läpi kirjan. Turhaa höpinää kirjassa oli vain liirun verran, ja sekin mielenkiintoista luettavaa musiikista kiinnostuneelle. 

Anna minun rakastaa enemmän herättää kaikenlaisia tunteita aina vihasta innostuneeseen odotukseen ja surusta rakkauteen. Kirjan nimi Anna minun rakastaa enemmän saa romanttisista tarinoista kiinnostuneen lukijan sydämen läpättämään jo ennen ensimmäistä sivua, eikä turhaan. Tarina on kokonainen, suuria tunteita herättävä ja sydämellisesti aito. Tämä oli ehkä paras koskaan lukemani kirja!

Jonathan Swift - Gulliverin matkat

Aloittaessani lukemaan Gulliverin matkoja minulla oli omat ennakkoluuloni tarinan päähenkilöön liittyen. Olin nimittäin joskus katsonut alun samaisesta tarinasta kertovasta elokuvasta, jossa pääroolissa nähdään hullunkurinen komedianäyttelijä Jack Black. Kun kirjan päähenkilö paljastuikin kyltymättömäksi herrasmieheksi, olin myyty.

Tarinaltaan elokuva ei tietenkään myötäile täysin kirjan tapahtumia, sillä kun kirjassa seikkaillaan 1700-luvulla, elokuvassa päästään tutustumaan aluksi 2000-luvun Manhattaniin. Alkuperäisessä teoksessa Gulliver on arvostettu laivavälskäri, joka rohkeudellaan ja hienovaraisuudellaan voittaa lopulta lähes kaikkien sydämet puolellensa. Jack Blackin näyttelemä Gulliver taas on ihan omaa luokkaansa; hän ei uskalla lähestyä rakastamaansa tyttöä, ei häpeä valehdella, ja pitää lähes kaikkea saamaansa arvostusta itsestäänselvyytenä.

Elokuvan ja kirjan vertailu saa väistämättäkin miettimään, mihin menneiden aikojen rohkeus ja sillä saavutetut avut ovat hävinneet. Mieleeni nousi myös kysymys, että jos kirjan Gulliver olisi itse elänyt nykymaailmassa, olisiko hän ollut elokuvan Gulliverin kaltainen? Luultavasti elokuvan tekijät ovat kuitenkin tarkoituksellisesti liioitelleet suihkussa ilmarumpuja soittavan ja vessapaperin läpi kahvia keittävän Gulliverin luonteenpiirteitä.

Oma tulkintani elokuvan niin sanotusta tarkoituksesta on, että sillä pyritään naljailemaan nykyaikaisuuden tekemättömyydelle ja sille, että ihmiset pyrkivät sopeutumaan - eivät taistelemaan unelmiensa puolesta. Kirjassa ja elokuvassa myös rohkeus on pääosassa. Gulliverin matkojen kirjaversiossa päähenkilö joutuu suuriin pinteisiin, mutta pääsee lopulta aina kotiin vaimonsa ja lastensa luokse. Suurimpana avunaan hänellä on mukanaan rohkeus, jota ilman Gulliver olisi tuskin pärjännyt päivääkään jättiläisten maassa. Elokuvan Gulliveria voisi pitää pahemman luokan pelkurina, joka ei uskalla pyytää ulos edes rakastamaansa naista. Lopussa Gulliver kuitenkin pitää sanasa ja luottaa omaan rohkeuteensa.

Gulliverin matkat on rehellisesti matkustajan itsensä kirjoittama matkakuvaus, joka mielikuvituksellisuutensa ansiosta eroaa edukseen samana aikana kirjoitetuista teoksista. Seikkaperäinen teksti saa lukijansa kuvittelemaan kirjan tapahtumat suoraan silmiensä eteen. Ehdottomasti yksi parhaista viime aikoina lukemistani kirjoista!

Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Raymond Carverin novellikokoelma Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta repii tuntemamme rakkauskäsityksen kappaleiksi ja kokoaa sen sitten lempeästi takaisin yhteen. Rakkaus ei ole pelkkää vaaleanpunaista unelmaa, sillä olennaisena osana siihen kuuluvat myös surulliset tunteet aina menetyksen pelosta tuskaan.

Novellikokoelmassaan Carver saa nopeasti lukijansa miettimään rakkauden aitoa merkitystä. Useimmille meistä rakkaus merkitsee toisesta välittämistä ilman ehtoja. Mutta kuten Carverin novelleista käy ilmi, rajojen asettaminen ei aina ole helppoa.

Kokoelman nimikkonovellissa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta kaksi pariskuntaa keskustelee rakkaudesta ja sen merkityksestä. Pariskuntien joukossa istuva Terri sanoo, että mies, jonka kanssa hän oli elänyt ennen nykyistä miestään Meliä, oli rakastanut häntä niin paljon että oli yrittänyt tappaa hänet. Mel vastaa puolisolleen:

"Luoja, älä ole hölmö. Ei se mitään rakkautta ole, ja sinä tiedät sen. Minä en tiedä miksi sitä pitäisi sanoa, mutta sen minä tiedän ettei ainakaan rakkaudeksi."

Terrin puolustama rakkaus merkitsisi meille monille juuri rakkauden vastakohtaa. Mutta kun Carver etenee tarinassaan, myös lukija alkaa vähitellen ymmärtämään Terrin kannan.

"Se oli rakkautta", Terri sanoi. "Useimpien mielestä takuulla normaalista poikkeavaa. Mutta hän suostui kuolemaan sen puolesta. Hän todella kuoli sen puolesta."

Carverin novellikokoelma ei kerro ainoastaan normaalista poikkeavasta rakkaudesta. Miksi, kulta? on kirjemuotoinen kertomus äidiltä, joka kirjoittaa rakkaudestaan poikaansa kohtaan. Aluksi äiti rakastaa poikaansa ilman ehtoja, kuten äidin tuleekin. Mutta kun poika alkaa käyttäytyä oudosti, sekaantuu väkivaltaan ja lopulta politiikkaan, rakkaus muuttuukin peloksi. Pieni hyvä asia on kertomus äidin ja isän rakkaudesta lastansa kohtaan. Tässäkin tarinassa rakkauteen liittyy pelkoa, mutta erilaista kuin aikaisemmassa Carverin novellissa.

Carverin novellikokoelma alkaa avautua kunnolla vasta muutaman novellin lukemisen jälkeen. Kirja tarjoaa ajatuksia herättäviä novelleja, joiden lukeminen oli avartava kokemus. Toisaalta käännös englannista suomeksi on tehnyt tekstistä hieman turhankin töksähtävää ja arkista. Kaunokirjallisuuden kannalta Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta ei siis ehkä ole se kaunein teos, mutta sanomaltaan yksi muistettavimmista!

Khaled Hosseini - Leijapoika

Khaled Hosseinin Leijapoika on koskettava kertomus kabulilaisista pojista, jotka ovat saaneet elämäänsä erilaiset lähtökohdat. Amir on rikkaan mahtimiehen poika, joka saa isältään rakkautta vain voittaessaan tai ollessaan paras jossakin. Hassan taas on Amirin perhettä palvelevan köyhän hazaramiehen poika, jota rakastetaan ilman ehtoja.

Amir ja Hassan leikkivät yhdessä, mutta onko se ystävyyttä? Amir opettaa Hassania lukemaan ja he voittavat leijakilpailun yhdessä. Mutta Amirille Hassan on yhä perheen palvelija ja poika, jota Amirin isä rakastaa enemmän. Katkeruus, tieto omasta ylemmyydestä ja häpeä tekevät lopulta lopun poikien suhteesta. Amir ei kuitenkaan koskaan voi unohtaa Hassania, ja joutuu ponnistelemaan asian kanssa aikuisiälläänkin.

Kirjan nimi Leijapoika tulee Hassanin ja Amirin yhteisestä harrastuksesta, leijanlennätyksestä, joka oli aikoinaan suosittu laji Afganistanissa. Historiallisesti todentuntuinen kirja on täynnä viitteitä 1900-luvun alun Afganistaniin, jossa kärsivät sekä rikkaat että köyhät - rikkaat lievemmin ja köyhät todennäköisemmin. Amir ja hänen isänsä pääsevät pakenemaan Amerikkaan, jossa ennen rikas perhe kohtaa köyhyyden ja sen tuomat ongelmat. Perhe saa kuitenkin huomata, että köyhyys ei välttämättä ole este onnellisuudelle ja hyvälle tulevaisuudelle. Hassan sen sijaan jää Afganistaniin, löytää vaimon ja saa lapsen. Ja on onnellinen köyhyydestään ja kotimaansa ongelmista huolimatta.

Leijapoika on täynnä taidokasta kuvailua, joka värittää tapahtumapaikan lukijan silmien eteen:

Minä rakastin Kabulin talvia. Rakastin lumen pehmeää
ripsahtelua ikkunaani vasten yöllä, tuoreen lumen narskahtelua
mustien kumisaappaideni alla ja valurautakamiinan
lämpöä tuulen ulvoessa pihoilla ja kaduilla. Mutta kaikkein
eniten minä rakastin sitä, että kun puut jäätyivät ja tiet muuttuivat iljanteisiksi,
Babaa ja minua erottava kylmyys tuntui hieman lauhtuvan. Syynä olivat leijat.

Amir on unelmoija, joka osaa nähdä tavallisissakin asioissa kauneutta. Arkipäiväiset ja ikävät asiat kirjassa esitellään kuitenkin nopeasti, mistä syystä pieneen kirjaan mahtuu paljon koskettavaa tarinaa.

Leijapoika on tarinaltaan kiehtova kuvaus Afganistanista ja sen tavallisista ihmisistä, joita jatkuvat sodat ja mellakat ovat koskettaneet. Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista historiasta kiinnostuneille lukijoille, jotka haluavat todella tietää mitä otsikoiden takana piileksii.